Tahvonkin piti kisata lauantaina Raumalla, mutta se onnistui uimareissulla saamaan haavan tassuunsa, joka on jo onneksi melko hyvin parantunut. Katsokaa mihin hyppäätte!

Oivalla osottautui hyväksi taktiikaksi kävellä kisapaikalle hyvissä ajoin ja antaa sen katsella rauhassa ympäristöä. Paikalla oloissa taas sydän meinasi hypätä kurkkuun, kun viereinen koira haukahteli ennen maahan menoa. Kontakti Oivalla rakoili hieman tässä kohtaa ja se ei ole Oivalle tyypillistä ollenkaan. Paikkamakuu meni kuitenkin hyvin ja ilmeisen rauhassa oli kuitenkin jäänyt.

Yksilöliikkeet aloitettiin tunnarilla. Löysi ja nosti oman, mutta tiputti ja lähti haistelemaan uudestaan.  Tyhjin suin lähti tulemaan takaisin päin.Uusi käsky ja oma sieltä sitten palautuikin, vaikka oli jo muista kapuloista harhautunut. Harmi,että meni sitten jo nollaksi.

Kaukoissa teki hienosti seisomiset ja makuut, muttei istunut. Ilmeisesti ollaan liian tiukasti treenattu viimepäivät  "vaikeeta" seiso-maa vaihtoa.

Luoksetulossa olin itse myöhässä ekan käskyn kanssa. EI ollut ehkä Oivan paras stoppi, mutta nopee oli silti. Maahan hyvin ja pieni kosketus sivulle kiepahduksella. Istumista ennen haukahti joku koira takana, jota minä vähän säikähdin, Tuli siis kaksi käskyä istumaan. Seuruu ei ollut mun mielestä sitä mitä se Oivalla voisi olla. Tosin useamman kertaa olen näistä sinnepäin seuruista saanut kuulla,että ovat  mun fiiliksestä huolimatta hyviä.

Metskussa empi, mutta toi kuitenkin. Hyppynoudossa nytkähti luovutuksessa taaksepäin, muuten siinä ei moitittavaa. Ruutuun oli hyvä lopettaa. Se oli superhieno, vaikka liikkuri ohjasi kävelemään ruudun vierestä useampaan kertaan. :)