Kirjoittaja
Kaksi staffia ja emäntä opiskelevat TOKOn kiemuroita ja kuvioita. Siinä sivussa käydään ihmettelemässä agilityakin.
"Siellä missä on tahto, siellä on myös tie."
|
Ohjaaja teki mokia oikein kunnolla. Minä joka yleensä hysteerisesti jätän puhelimen autoon äänettömäksi, unohdin sen tällä kertaa taskuun. No sepä alkaa soimaan juuri paikkamakuun jätössä. Tuli väärä jättökäsky ja käsimerkki,että älä tule mukaan vaikka tässä sähläsin. Ja Tahvo meni minun käskystä maahan sekä ylös. Istumisen epäonnistumista odotettiin ja niinhän siinä oli käynyt. Nyt pitää palata alkeisiin ja treenata se hallissa kuntoon.
Neliöön olen tyytyväinen.Omaankin suoritukseen. :) Seurasi hyvin vikaan pätkään asti, jossa edisti. Mutta ihan huokaisulla otti oman paikan ja takaisin sivulle. Luoksetulossa kaksi käskyä vikaan pysähdykseen ja olisi voinut pienempää volyymia käyttää, kaikui kamalasti. Ruudussa pyörähti sivuun korjasin ja sitten mokasin,sanoin uudestaan stå-maahan. Äsh. Muuten hyvä ruutu. Seuruu näytti paremmalta kuin tuntui. Siinä sähläsin askelvaihdot ihan ja mulla ei aikaisemmin ole ollut ongelmia suuntien kanssa.
Vikassa osiossa ohjattuun ajattelin olla tosi selkeä suuntauksesta. Aiemmin viikolla vaaleat kapulat hallissa olivat vaikeat. Noh, Tahvo lähti viivasuoraan sinne oikealle jonne näytin, joten uusi käsky ja oma katse kapulaan. Vähäisempi treenimäärä näkyi luovutuksissa. Ei olla ehditty hioda loppuja, joten joka luovutuksen jälkeen pomppasi ylös odottamaan lelua.Metsku meni ok, tunnarissa nosti oman, mutta pudotti sen syystä tai toisesta ja toi väärän. :( Kaket itsessään hyvät. Palasin luokse, jossain kehän ulkopuolella kolahti ja Tape nousi seisomaan.
Treeni jatkuu ja seuraavat kisat vasta keväällä. Yritetään tehdä parempia suunnitelmia,ettei jäisi hiomatta loppuja. Lepopäivät kuitenkin kannattaa. Tahvossa oli virtaa ja se on sen lisäksi selvästi lihasjumiton!
08.11.2009 - 11:43
Perjantain varovaisesta hyppäämisestä olisi pitänyt jo soida hälytyskellot, mutta ajattelin ettei kokeessa ole kuin se yksi hyppy. Maahanmenot oli töktök, joka liikkeessä ja todennäköisesti Tapella on taas selkäjumissa.Treeneissä ei ehkä niin ole näkynyt, koska viime aikoina on ollut motivaatiotreenejä ja ehkä lauantain parin tunnin metsässä riehuminen oli liikaa? Positiivista sen sijaan oli,että seuruu meni kivasti, tunnarissa oli nätti haistelu, idari oli entisensä.
Nyt ollaan rauhassa reilu viikko ja sen jälkeen Tapsu pääsee Piiran käsittelyyn.
21.09.2009 - 11:26
Treenit kulki alkuviikosta ihan hyvin. Perjantaina tulin itse kipeeksi ja taisin nukkua koko päivän. Lauantaina taas treenattiin ja Tapella oli virtaa ihan liikaa. Mutta hyvät treenit kuitenkin vedettiin. Sunnuntaina koepaikalle ajoissa. Ääneni oli käheä, mutta olo muuten mainio. Pieni kävely ja lelun kanssa riekkumista, jonka jälkeen sai kanniskella lelua suussaan. Jäi Samin kanssa katselemaan ja mä lähdin pois viereltä. Ehkä sen olisi sittenkin pitänyt odottaa yksin? Pidempi lenkki ehkä? Paikalla oloihin mennessä oli kierroksia lasissa ihan liikaa. Istuminen ok. Mutta maahan kaksi käskyä ja ylös kaksi käskyä. Tänään eli maanantaina treenattiin istuminen kisapalkalla ja maahan menossa ei mitään ongelmaa.
Seuruu: Eka käsky aivan kamalan epämääräinen, josta seurauksena loikkivaa etenemistä. Pysähdyksen jälkeen ääneni oli parempi ja Tahvo skarpiintui heti. Aivan kuin olisi tajunnut siinä vaiheessa vasta, mitä tarkoitin. Sen jälkeen ihan tajuttoman upeeta seuruuta. Ei ole mennyt treeni hukkaan. :)
Idari: Hyvä seuruu. Seisoi hyvin, hieman pää heilui mun mukana. Istuminen nopea ja pysyi hyvin. Maahan kahdella käskyllä ja epävarmasti. Liian käheä käskytys? Viimeinen seuruu pätkä todella hienoa seuraamista.
Luoksetulo: Jätössä ei kuunnellut eli kaksi käskyä taas. Luoksetulo itsessään upea. Hieman tuli kosketusta sivulle tullessa, mutta nyt ei himmannutkaan yhtään edes siinä vaiheessa.
Ruutu: merkki oli vääränlainen. Mä en edes muista koska ollaan noilla pienillä kartioilla treenattu(eihän ne edes ole sääntöjen mukaiset!) Tahvo bongas oikealta viistosti oikeanlaisen merkin ja juoksi sinne. Me ollaan myös merkkileikkejä harrastettu viime aikoina paljon, jolloin sitä on lähetetty merkiltä merkiltä, joten ehkä se ei ole se suoraan 10 metriä eteen niin päivän selvää vaan enemmänkin sinne tötterölle juokseminen.
Ohjatussa: Juoksi sinne merkille, mutta tökkäsi sitä kuonolla. Ehkä se näytti siinä vaiheessa kosketusalustalta. :D Hieno suuntaus oikealla ja palautti vauhdilla, mutta sitten ohjaajalle tulee hallitsematon yskän puuska. Jäi kahden metrin päähän ja alkoi pyöritellä kapulaa epävarmasti suussa. Käsimerkillä sivulle ja kesti aikansa ennen kuin uskalsin krähistä luovutuskäskyn. Voi koira parka.
Metallihyppy oli muuten nätti, mutta tais mennessään kynsi osua ylempään lautaan.
Tunnarissa: Ei vire ollut oikea ja ei malttanut tehdä töitä kunnolla.
Kaukot: Ohjaaja kämmäs yhden vaihdon antamalla hölmösti käsimerkin, mutta muuten ihan sairaan hienot kaukot! Jätön maahanmenokin onnistui nyt.
Ryhmätreenit Haunisissa tänään:
Tahvo oli ihan kuumakalle, mutta pystyi kuitenkin suorituksiin kohtuullisesti. Ruudussa vähän ongelmaa, mutta käytiin näyttämässä lelua ja sinne osasi sitten juosta. Tunnarissa tuli oma, vaikka mielentila oli totaalisen väärä. Tehdään tällä viikolla ruutu kuuria. Ohjattu oli vaikea ruohikon takia, mutta varman päälle pelatessa tuli oikea kapula ja nyt palautus suoraan leluun, jotta nollattaisi eilinen kämmäily. Suuntaus oli hyvä, mutta kapula ei siitä huolimatta heti löytynyt.
14.09.2009 - 22:25
Tahvonkin piti kisata lauantaina Raumalla, mutta se onnistui uimareissulla saamaan haavan tassuunsa, joka on jo onneksi melko hyvin parantunut. Katsokaa mihin hyppäätte!
Oivalla osottautui hyväksi taktiikaksi kävellä kisapaikalle hyvissä ajoin ja antaa sen katsella rauhassa ympäristöä. Paikalla oloissa taas sydän meinasi hypätä kurkkuun, kun viereinen koira haukahteli ennen maahan menoa. Kontakti Oivalla rakoili hieman tässä kohtaa ja se ei ole Oivalle tyypillistä ollenkaan. Paikkamakuu meni kuitenkin hyvin ja ilmeisen rauhassa oli kuitenkin jäänyt.
Yksilöliikkeet aloitettiin tunnarilla. Löysi ja nosti oman, mutta tiputti ja lähti haistelemaan uudestaan. Tyhjin suin lähti tulemaan takaisin päin.Uusi käsky ja oma sieltä sitten palautuikin, vaikka oli jo muista kapuloista harhautunut. Harmi,että meni sitten jo nollaksi.
Kaukoissa teki hienosti seisomiset ja makuut, muttei istunut. Ilmeisesti ollaan liian tiukasti treenattu viimepäivät "vaikeeta" seiso-maa vaihtoa.
Luoksetulossa olin itse myöhässä ekan käskyn kanssa. EI ollut ehkä Oivan paras stoppi, mutta nopee oli silti. Maahan hyvin ja pieni kosketus sivulle kiepahduksella. Istumista ennen haukahti joku koira takana, jota minä vähän säikähdin, Tuli siis kaksi käskyä istumaan. Seuruu ei ollut mun mielestä sitä mitä se Oivalla voisi olla. Tosin useamman kertaa olen näistä sinnepäin seuruista saanut kuulla,että ovat mun fiiliksestä huolimatta hyviä.
Metskussa empi, mutta toi kuitenkin. Hyppynoudossa nytkähti luovutuksessa taaksepäin, muuten siinä ei moitittavaa. Ruutuun oli hyvä lopettaa. Se oli superhieno, vaikka liikkuri ohjasi kävelemään ruudun vierestä useampaan kertaan. :)
23.08.2009 - 12:43
Nyt se löytyi, se oikea tapa hoitaa kisatilanne. Samoin kuin treeneissä. Miksi tätä ei aikaisemmin ole älynnyt? Tahvo siis odottelee ihan viime minuutteihin asti yksin. Tällä kertaa kentän laidalla kiinni, joten oli vielä älyttömän helppo hakea se juuri ennen suoritusvuoroa.Ilmeisesti yhdessä odottaessa se vaan keräilee vieressä turhia kierroksia ja odottaa näennäisen rauhallisena,että lähdetään hommiin jo!
Paikallaan oloissa kaksi käskyä maahan, muuten hyvin. Syy, jätin opetetun vihjeen käyttämättä. Idiootti ohjaaja. Istuminen oli kuulemma tosi hieno. Oli ollut tosi rauhallisen oloinen, vaikka molemmissa jätöissä lipoi huulia. Ilmeisen ahdistavaa jäädä kahden ison mustan belggarin viereen.
Tunnari ekana ja virheellisesti varmaan leikitin normisti ennen kehään menoa. Ei riittänyt maltti haistella loppuun asti ja toi väärän. Luoksetulossa ei vauhti ollut päätä huimaava, mutta pysähdykset teki hyvin ja tuli vielä nätisti sivulle. Parannusta numerosarjaan Ilulta eli ysi. Ruudussa oli sitten tottelematon piski ja aivan pakko oli käydä tarkistamassa korin sisältö kentän laidalta. Näitä tarvii harjoitella aivan hirvittävästi lisää. Onneksi ihan joka kisassa ei näitä ole. Idiootissa oli hyvä jälleen. Seuraaminen oli alussa huonompaa, mutta parani loppua kohden. Liekö istuminenkin ollut hieman hidas, mutta ysi siitäkin. Positiivista on,että teen nykyään liikkeen luottavaisin mielin. Tästä poikki ja kehän ulkopuolelle lelulle leikkimään.
Tokassa osiossa aloitettiin hyppynoudolla. Tahvo huomasi kyllä maassa olevat kapulat vieressä, mutta näihin olen saanut sen siedättymään hyvin. Kaikkea ei tarvi nostaa ja tuoda. Hyppynouto hyvin ja tarttui metalliin reippaasti. Kakeissa mokasin ja annoin täpäkän maahan käskyn keskivaiheilla, vaikka siinä pitäisi olla rauhallinen. Äsh. Muuten ihan täydelliset kaket ja hyvällä ilmeellä, mutta mokani takia tuli nolla. Raakaa. Seuruussa teki samaa kuin treeneissä eli painoi. Loppua kohden paransi, mutta pisteitä tipahti varmasti siitä, koska koira oli tiellä käännöksissä. Jätetään hetkeksi lelupalkka kokonaan pois ja yritetään rauhoittaa koiran fiilistä tässä, vaikka onhan se kiva, kun toinen on niin innoissaan! Ohjattu ihan superhieno. Itku meinasi tulla, kun Tahvon reaktio stå-käskyyn merkillä oli niin terävä. Luovutuksessa nousi seisomaan ja urahti, mutta sitten tiputti kapulan käteen.
Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen liikkeiden väliin. Kertakaan en unohtanut koiraa hukkaan ja Tape ei käynyt liian kuumana. Molemmilla oli tosi hyvä olla ja varsin itsevarmana tehtiin suoritusta niistä nollista huolimatta. Onnellinen olo,että treeni kannattaa sittenkin. :)
17.08.2009 - 12:17

Terveisiä Kangasalta! Edellispäivien fiilistelyt meni hyvin ja kehässäkin oli hyvä fiilis, vaikka nappisuoritukseen ei päästy. Otettiin kolme nollaa. Ruudun keskeytin itse kutsumalla koiran pois, jotta ei harhaudu ulos. Idarista saatiin pisteitä, vaikka ohjaajalle olisi äänenavaus ollut paikallaan. Jouduin siis oman krähinän takia kaksoiskäskyttämään istumisen. Ohjatun merkki sen sijaan edelleen lämmittää mieltä. Treeni toimi! Kaket meni nollille kaksoiskäskyjen takia. Tunnarissa haisteli pitkään ja hartaasti, mutta mitä ilmeisemmin nappasi oman viereisen.
Olen tosi tyytyväinen koiraan ja itseeni. Etukäteen jännittämisestä huolimatta saatiin kasattua päämme kehää varten. Jossain kohdin olisi kannattanut toimia toisin ja näistä taas otetaan opiksi. Tuli kiire kehään tai ei, silti olisi hyvä itse rauhottua ennen valmis-sanaa. Meidän vuoro oli kuumimpaan aikaan ja niihin olosuhteisiin meidän pitäisi jotenkin saada kestävyyttä lisää. Tahvolla kun keskittyminen herpantuu loppua kohden.

Itse kisat sujui mukavasti ja tunnelma oli leppoisa. Joukkuelaisille kiitos kovasti seurasta ja tsempityksestä. Ykköstulokselle tiimistämme pääsi Astrid ja Henna! Wautsit sille! Päivä oli pitkä, mutta kyllä näihin karkeloihin halutaan ehdottomasti vielä uudestaan.
Kovasti onnea vielä Suomen mestareille Lentsulle ja Jatsille! Upeeta työtä!
Kiitokset kuvista Jere Lindsrömille.
13.07.2009 - 01:05
Olisi pitänyt älytä käydä uittamassa matkalla, jotta olisi pysynyt paremmin viileänä. Märkä pyyhekään ei auttanut,että ois vielä paahteessa tehdessä viilentänyt. Nyt siis keskittyminen valui helteen mukana. Tyytyväinen olen liikkeiden väliseen elämään. Tämä juttu toimii.
Paikalla olot:
Istumisessa oli valahtanut maahan viisi sekunttia ennen ajan tuloa täyteen. Istumisen Tahvo on hanskannut hyvin, joten uskon ettei tässä suurta ongelmaa oikeasti ole.
Makuussa hyvin maahan, mutta ylös kaksi käskyä. Kummallista sinänsä, koska oli käskyä odottavan näköinen jo aikaisemmin.
Idiootti tehtiin erikseen. Tähän olin tyytyväinen. Seuraaminen siinä oli parempaa kuin yleensä kisoissa ja teki asennot hyvin. Maahan meni vähän vinoon ja lonkalleen, josta tais puoli pistettä lähteä.
Seuraavassa osiossa oli seuruu, luoksetulo ja ruutu. Seuruussa oli vielä tosi pätevä, mutta ihan lopussa alkoi läähätellä paljon. Skarppasi kuitenkin seuruun hyvin. Kehuin vuolaasti tsempatakseni seuraavaan liikkeeseen ja ehkä tuli innostettua liikaakin. Luoksetulossa tuli tosi kovaa eikä pysähtynyt seisomaan. Maahan meni sitten, mutta siinäkin valui pikkasen.
Ruudun kohdalla meni veto pois ja vaikka ruutuun menikin jäi sinne vain läähättämään. Kutsuin ruudusta pois ja kehän ulkopuolelle viilentymään.
Vikassa osiossa teki myös sikailut. Varasti siis ohjatussa kapulalle. Tämä ei ollut yllätys, koska niin teki parilla viime treenikerrallakin. Metallihypyssä heitin melko lähelle, joten vauhtia ei ehtinyt ottamaan. Tunnarissa haisteli tosi nätisti, mutta puraisi kerran tai kaksi matkalla(kapulassa yhdet jäljet) Kakeissa sitten ei keskittynyt enää yhtään vaan jumitti melkein joka asennossa.
Että semmoisen kisat tällä kertaa. Jatketaan treeniä ja toivotaan,että seuraavalla kerralla ei mittari hipoisi kolmeakymmentä.
28.06.2009 - 21:03
Nopee raportti:
-Välit ehjät. Jee Jee!
-sivulla ollessa lamaantui. Pitkät odotukset?
-tunnarissa ei malttia
-seuruu hyvä, mutta häiriötä täytyy tehdä lisää.
-idiootissa ei istunut(pitkä seuruu alla)
-luoksetulon ja kaukojen jätöt kuntoon
-paikalla olo rivissä viimeinen paikka vaikea
-ruudussa pysymistä enemmän. Muuten hienosti bongasi ruudun.
-kaukot loistavat, mutta maa-istu teki seisomiseksi? Huono käsimerkki?
Huomioitavaa muuta: Oivan juoksujen takia vain närppinyt ruokaa viimeiset kolme päivää.
11.06.2009 - 22:55
|
Lukemisen arvoisia blogeja
|